Uuden nimen lisäys kaivertamalla jo olemassa olevaan hautakiveen. Kaiverrustyö tehdään mallintaen vanhaa tekstityyliä ja tekstikokoa, tällöin kokonaisuus säilyy sopusuhtaisena.
Hautakivessä jo olevien tekstien ja koristeiden uudelleen kultaus, hopeointi tai maalaus.
Entisöinnissä hautamuistomerkin etupinta, sivut ja tausta puhdistetaan ja kaiverruksen alkuperäinen väri palautetaan.
Entisöintityö tehdään yleensä uuden nimen kaiverruksen yhteydessä. Entisöintityön voi tilata myös erikseen. Työ kannattaa tehdä, jos vanhat tekstit eivät näy kunnolla ja kivi on likainen.
Entisöintityön yhteydessä muistomerkkiin voidaan lisätä pronssikoristeita joko kiven etupintaan tai päälle. Tällä tavalla kiven ulkonäköä saadaan uudistettua.
Hautakiven etupinta hiotaan puhtaaksi kaiverruksista ja kivi saa uuden kiiltävän pinnan. Hionnan jälkeen lisättävät nimet ja muut koristeet voidaan sijoitella kiveen uudelleen ottaen huomioon tarvittavat tilat tuleville lisänimille.
Hiottuun kiveen voidaan kiinnittää pronssikirjaimia ja pronssikoristeita. Saatavilla on pronssivalulaattoja, jotka kiinnitetään kiven etupintaan. Laattoja on erikokoisia ja -mallisia, tekstit laatoissa ovat joko kaiverrettuna tai valettuna pronssista. Laatoilla kiveen saadaan enemmän lisätilaa uusille nimille.
Kivi on kaunis ja arvokas materiaali. Hautamuistomerkkinä siltä vaaditaan tietynlaista edustavuutta. Säännöllinen kiven hoito on hyvä ottaa tavaksi. Kivi olisi hyvä puhdistaa ainakin pari kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä.
Yleisin lika hautamuistomerkeissä on hiekka-, nurmi- ja multaroiskeet. Roiskeet ovat puhdistettavissa harjalla ja vedellä. Puhdistukseen voi käyttää myös mietoa pesuaineliuosta (esim. mäntysuopa). Harjaaminen soveltuu myös siitepölyn poistamiseksi kivestä. Siitepölyn puhdistaminen kannatta tehdä säännöllisesti pinttymien estämiseksi.
Kullatut tekstit on puhdistettava varoen. Tekstit voidaan puhdistaa vedellä ja pehmeällä liinalla tai kädellä pyyhkien, ei hangaten.
Lyhtykivissä saa polttaa ainoastaan öljykynttilöitä, vääränlaisten kynttilöiden polttaminen voi aiheuttaa lyhdyn nokeentumisen sekä steariiniroiskeita. Kynttilää ei saa laittaa palamaan kiven päälle eikä mielellään liian lähelle kiveä.
Kukkapenkin kaivaminen liian lähelle muistomerkkiä voi myös edesauttaa kiven kallistumista eteenpäin. Tämä sen takia, että pohjakivi pääsee liikkumaan, koska tiivistetty maa pohjakiven alla vaihtuu mullaksi. Kukkapenkin etäisyys pohjakivestä olisi hyvä olla 10-15 cm.
Vuonna 2005 perustettu hautamuistomerkkien kaivertamiseen ja kunnostamiseen erikoistunut yritys. Toimialueena on Pohjois-Savo.
Käyntiosoite:
Graniitintie 7, 73200 Varpaisjärvi
Postiosoite:
Pitkälammentie 7, 73200 Varpaisjärvi